keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Sometus-kurssi jatkuu seuraavaksi tehtävällä, jossa tulee esitellä julkinen some-sovellus, jolla voidaan käsitellä myös kuvaa sekä ääntä. Täytyy rehellisesti myöntää, että tiedot moisista sovelluksista ovat aika kapeat, varsinkin itselleni tutulla ravintola-alalla.

Olettaen, että minun pitäisi itse käyttää jotain sovellusta hyödyksi omalla alalla, valitsisin ehdottomasti YouTuben. Kyseinen videopalvelu on erittäin helppokäyttöinen ja lähestulkoon kuka tahansa oppii sen salat nopeasti, jopa allekirjoittanut. YouTuben avulla on erittäin helppo lisäillä ja latailla omia klippejä esim. keikoista, biljardikilpailuista tai vaikkapa drinkkien teko-ohjeista. Videoklippien lisääminen oman ravintolan nettisivustolle toimii hyvänä markkinointikeinona ja tukee varmasti yrityksen strategiaa ainakin näkyvyydellään. Ravintolamaailman yritykselle olisi myös eduksi tehdä ihan oma profiili YouTubeen, jota käyttää markkinoinnissa.

YouTuben käyttöä tukee ainakin valtava käyttäjämäärä ja se, että miljoonat ihmiset ovat kytkeneet oman tilinsä myös johonkin toiseen sosiaaliseen palveluun, kuten Facebookiin ja Twitteriin ja jakavat materiaalia niissä.

Omat kokemukset YouTubesta ovat lähinnä musiikkivideoiden katselua ja kuuntelua sekä joidenkin opetusvideoiden käyttöä. Itse en ole toistaiseksi laittanut mitään materiaalia vielä YouTubeen yleiseen levitykseen, mutta eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka tuliskin kokeiltua.

Jonkinlainen esimerkki sovelluksesta olisi tietysti hieno juttu, joten laitetaanpas tähän vähän tuttujen poikien kesämusaa. Ja täysin häpeämättömästi tietysti! - Juha




torstai 4. kesäkuuta 2015

Kesä alkoi ja kiireen piti vähetä, mutta toisin kävi. Tähän väliin on aika suorittaa tehtävänannon mukainen kahden some-sovelluksen esittely. En aio esitellä minulle jo tuttuja sovelluksia, kuten Facebookia ja WhatsAppia, vaan nämä kaksi sovellusta ovat sellaisia, joihin aion itse tutustua kurssin aikana.

Ensimmäisenä sovellus, johon kiinnostaisi tutustua, mutta en vain ole saanut aikaiseksi, eli Instagram.

http://instagram.com/

Tämä kuvien ilmainen jakopalvelu aukesi 2010, ja kuten arvata saattaa, pystyy siellä kommentoimaan ja "tykkäämään" toisten käyttäjien jakamia kuvia. Lähtökohtaisesti Instagramin käyttö tietysti edellyttää käyttäjältään ahkeraa kuvausintoa ja päivityksiä, mutta sovelluksen kanssa toimimiseen riittää myös halu nähdä hienoja ja upeita otoksia ympäri maailmaa. Itsellä tulee kesän aikana otettua jonkin verran kuvia ihan vain kännykällä, mutta silloin tällöin mukaan sattuu jopa onnistunutkin kuva, esim. kesäisestä ilmasta tai vaikka ukkosmyräkästä ja sellaisen voisi vaikka laittaa Instagramiin.

Toinen sovellus tuli eteeni aivan äskettäin ja on nimeltään Venigo. Venigo on yrityksille suunnattu väline, jolla voi yhdistää ravintolamaailman yritykset ja niiden asiakkaat.

http://venigoapp.com/fi/

Sovellus toimii siten, että yritys luo itselleen Venigo-profiilin, jonka asiakkaat sitten lataavat itselleen seurattavaksi. Venigon avulla yritys pystyy tiedottamaan omille kanta-asiakkailleen järjestämistään tapahtumista tai vaikka kausittaisista tarjouksista. Alalla kauan toimineena tämä kuullostaa yhdeltä keinolta markkinointiin ja asiakkuuksien seurantaan.

Lopuksi hieman kesäkuvaa rikkomaan tämän postauksen arkisuutta. Palataan asiaan! - Juha




sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Hei!

Tämä on kesäpojan blogi Haaga-Helian some tutuksi-kurssille. Blogin sisältö tulee koostumaan tehtävistä sekä kesäpostauksista somea unohtumatta.

Omat tavoitteet kurssille ovat pääasiassa tarkempi tutustuminen someen ja erilaisiin somen muotoihin/applikaatioihin. Nykyiset somen käytöt rajoittuvat pelkästään Facebookin käyttöön, joten tutkittavaa aluetta riittää koko kesän tarpeiksi.

- Juha